Kuten ehkä on voinut kirjoittelun vähyydestä huomata, täällä on ollut viime viikot vähän hässäkkää. Koulua on jäljellä kaksi viikkoa ja yksi maanantai (14.12.) ja kaikille neljälle kurssille häämöttää lopputöiden palautukset. Eli niitä tässä nyt on sitten tahkottu. Lisäksi menin lupautumaan yhteen nettisivuprojektiin Suomeen, joten siitä tulee myös ekstrahommaa. Vaan näin se kuitenkin on, että pitää takoa kun rauta on kuumaa. Alla joka tapauksessa mahdollisesti pitkähkökin kuvaus viime aikojen tapahtumista ilman mitään sen kummempaa punaista lankaa, silvuplee.
Mitään kovin ihmeellistä täällä ei ole viime aikoina tapahtunut. Vancouverin syksy on edelleen melko lämmin (hanskoja tai pipoa en ole edelleenkään käyttänyt), mutta sitäkin sateisempi. Vettä tulee vähintäänkin tihkuna lähes jatkuvalla syötöllä, ja tätä on nyt jatkunut siis koko marraskuun – olisiko lokakuussakin jo ollut samaa meninikiä, en edes muista!
Hieman ikävänä yllärinä tällä viikolla selvisi, että Miian molemmat pankkikortit on jäädytetty. Eli voidaan taas hetkeksi unohtaa tilastot maailman turvallisimmista maista. Todennäköisesti rahaa ei ole ainakaan hirmuisia summia lähtenyt kävelemään, mutta kortittomuus on vähän ongelmallinen juttu, kun jotenkin sitä rahaa pitäisi voida nostaa – taitaa jäädä mun hommaksi. Mulla on kaksi korttia, joista molempien pitäisi toimia, mutta joista muistan vain toisen tunnusluvun. Parempi siis itsekin hoitaa tässä vaiheessa kaikki maksut käteisellä. Siinä saa vastineeksi kaiken lisäksi läjän 1-10c kolikoita, joiden arvo taitaa olla pienempi kuin niiden valmistamiskulut. ARGH! // Critical update: Miia sai parin puhelun jälkeen toisen korttinsa takaisin eloon. Great success!
Elämän muita aiheita on esimerkiksi eilisilta. Käytiin keilaamassa paikallisella viiden keilan radalla. Keilapallo oli sellainen kuulantyöntökuulan kokoinen ja reiätön hässäkkä ja keiloja oli tosiaan vain se viisi. Alkuhämmästyksen jälkeen oli pakko todeta, että tämä systeemi oli illanvieton kannalta parempi, kuin perinteinen keilailu, koska näin kaikki olivat aika lailla samalla lähtöviivalla. Tunnelmaa nostattivat neonvalot, diskopallot ja erilaiset olutmerkit. Illanvietto oli hyvää vastapainoa kohtuu työpainotteiselle viikolle.
Aloin tässä joitakin viikkoja sitten ihmettelemään, eivätkö täkäläiset opiskelijat tee mitään kouluporukalla koulun ulkopuolella. Kysymys heräsi, kun tämä kuvio alkoi olla turhankin selvä oman luokkani kanssa (joiden kanssa vietän neljä päivää viikossa). Kysyin lopulta asiasta asianomaiselta henkilöltä ja vastaus oli odotettu: ei ole tapana täällä.
Enpä nyt itsekään voi sanoa, että mitenkään joka päivä tulisi lähdettyä koulun jälkeen aina kouluporukalla tekemään jotain. Täällä kuitenkin on vielä vähän raadollisempi meno sikäli, etteivät paikalliset tunnu edes haluavan oikeita kavereita koulusta. Sinne mennään opiskelemaan ja sillä selvä. Tylsää, sanon ma.
Vaan eipä se mua niin haittaa, kun meillä kuitenkin on tää vaihtariporukka täällä. Lisäksi on toi musiikkipuoli, josta löytyy vielä puolitutut siihen päälle. Vaihtariporukasta puheen ollen, ensi viikonlopuksi lähdetään laskettelemaan läheiselle Whistlerille, joka on yksi talviolympialaisten pääareenoista. Mitä tulee tähän sateiseen syksyyn, mitä enemmän sadetta Vancouverissa, sitä enemmän lumisadetta Whistlerillä. Ja kyllä näin on: lumipeite on siellä tällä hetkellä yli 5m paksu! Whistleriä kohti siis perjantai-aamuna ja takaisin sunnuntaina. Tellujen vuokraus olisi valitettavasti maksanut päiväksi jotain $140 tienoilta, joten taidanpa laskea normisuksilla tällä kertaa.
Lumesta jouluun. Heti Halloweenin jälkeen täällä alkoi jouluhässäkkä. Kaikki ostarit on koristeltu jouluvaloilla ja muulla joulukrääsällä. Meidänkin talon aula on täytetty rumilla valoilla. Voiton vie kuitenkin tuossa kilometrin päässä sijaitseva kirkko, joka on kuorrutettu erivärisillä jouluvaloilla. Tänään kävelimme siitä ohi vain huomataksemme, että kokonaisuus näyttää läheltä vielä kauheammalta. No, ainakin on valoa pimeässä, mikä on ihan jees.
Homma on tosiaankin siis juuri sitä, mitä Ameriikkalaisissa elokuvissa olemme tottuneet näkemään. Ostareilla tosiaankin on joulupukit, ja kaiken maailman minihuvipuistot ynnä muut. Stockan koristelut kalpenevat paikallisten rinnalla.
Ja nyt olisi varmaankin aika paljastaa laimea tarina raflaavan otsikon takana. Homman nimi on siis se, että tämä meidän asuntokompleksi koostuu kahdesta tornista, joiden välissä on tuo uima-allas. Koko tämän viikonlopun naapuritornissa meitä vastapäätä on kuvattu pikkutuhmaa kalenteria verhot auki. Näin ollen siis koko viikonlopun on käynyt epätasainen valonvälke vasemmassa silmäkulmassa aina, kun on tehnyt töitä. Simmottista. Missään vaiheessa meille ei ihan valjennut, mikä on avonaisten verhojen funktio, kun ulkonakin on pimeää.
Mitä tulee tähän asuntokompleksiin, perjantaina saimme hyviä uutisia. Meillä piti alun perin olla tämä nykyinen kämppä vain marraskuun loppuun asti. Vuokraemännällä on kuitenkin pitänyt niin kiirettä, ettei ole ehtinyt kämppää mainostaa. Näin ollen saamme asustella täällä todennäköisesti vielä ainakin sen kaksi viikkoa. Sopii mulle! Ei löydy nimittäin oikein kiinnostusta muuttaa takaisin Richmondiin – etenkään kun vuokra siellä ei ole yhtään sen halvempi.
Kerrottakoon myös vielä, että olen onnistuneesti kasvattanut viiksiäni koko kuukauden. Nenäni alla killuvatkin nyt vaaleat versiot Ned Flandersin viiksistä. Olo on miehinen ja ylpeä. Eilenkin sain ainakin viidet kehut viiksistäni! Huomenna illalla nämä saavat kuitenkin lähteä. Olen nimittäin ainoa ihminen tässä kämpässä, joka näistä tykkää. Toisaalta tykkään pusuista, ja niitä on ollut viiksien tulon jälkeen koko ajan vaikeampi saada. Ehkäpä edellisen postini teoria tytöistä tosiaan pitää paikkansa.
Kirkon ilotulitus.
Korvatunturilta on tänne matkaa, mutta ei se jenkkipukkia haittaa!
Joku pelottava setä istui hajareisin kaappikellon päällä ja pyöri ympäri.
Siinä ne ovat! Njoo, ehkei ihan Flanderseihin vielä päästä tällä kasvatuksella.
Posts
0 comments:
Post a Comment