Noniin nyt on taas hetki aikaa syventyä miettimään menneitä. Viime viikonloppu meni siis Whistlerillä, joka on laskettelukylä parin tunnin ajomatkan päässä Vancouverista. Ilma oli mitä hienoin, taivas käytännössä pilvetön ja aurinkoa riitti. Tuuli tosin puhalsi vuorilla sen verran kovaa, että mitään rusketusta ei päässyt kehittymään.
Kokemuksena Suomen pojalle oli todella hieno päästä oikeasti kunnon vuorelle mäkeä laskemaan. Ilman suksiakin kokemus olisi ollut hieno, koska ikinä en tuollaisia vuoria ole nähnyt – etenkään talvella. Mukavaa on myös se, että laskea saa oikeasti kunnolla, kun mäen alapää ei tule vastaan viidessä minuutissa. Ainoana miinuksena mainittakoon paikalliset välinevuokraamot, joissa ei lähestulkoon tunnuttu tietävän, mitä tarkoittaa telemark-suksi. Eli vaihtoehtoina oli lumilauta tai normaalit sukset, joista itse valitsin sukset.
Meitä oli reissussa 26 opiskelijan porukka, joten odottelulta ja sähläämiseltä ei tietenkään säästytty, mutta oli tässä hauskojakin puolia. Lauantai-iltana mm. kokoonnuimme syömään "potluck" illallista, eli nyyttärityyliin kaikki tuovat jotain. Ruokalajeja oli kaiketi n. kymmentä erilaista, plus miian vaalea glögi, joka nousi arvoon arvaamattomaan ja toi neidille voiton ruokaskabassa (ja hienon olympialaispipon palkinnoksi). Ja MINÄ autoin, joten pari pistettä myös mulle!
Ei pidä jättää mainitsematta sitäkään tosiasiaa, että sakemannit pääsivät vihdoin kokemaan suomalaisten kalsarikännien hienouden. Jätkät on hehkuttaneet asiaa mitä ilmeisimmin viime keväästä lähtien, kun toinen suomalainen vaihtari oli asiasta kertonut. Haettiin siis kaappi täyteen kaljaa ja vaihdettiin ns. mukavampiin.
Mahtuipa reissuun vielä pelottava kokemus kotimatkalta. Ensiasetelma oli siis se, että olin nälkäinen jo siinä vaiheessa, kun lähdimme kotia kohti. Tiesin, että hieno koulubussimme pysähtyisi matkan varrella johonkin, mistä saisi ruokaa. En kuitenkaan arvannut, että pysähdyspaikkana olisi rysä, joka koostuu Walmartista ja McDonaldsista. Koko reissun olen vältellyt mäkkärin hampurilaisia, mutta tällä reissulla tuli lopulta seinä vastaan, kun piti valita joko Walmartin tai McDonaldsin välillä. McDonalds 1 – 0 StLaurent.
Muuten viime viikko menikin sitten lähinnä kouluhommia stressatessa. Eilen palautin ensimmäisen työni, joka oli reppumatkaajan opas Helsinkiin. Työ onnistui mielestäni sen verran hyvin, että taidan selvittää, olisiko oppaassa mainituilla kaupallisilla tahoilla mielenkiintoa sponsoroida esimerkiksi 500-1000kpl painosta. Tosin tuo pitäisi pyöräyttää jonkun toiminimen kautta. Pakko varmaan sellainen siis vähitellen myös hankkia. Työn jälkeä voi ihailla täällä.
Tänään palautui toinen neljästä lopputyöstä, joka oli nettisivu. Itse halusin opetella rakentamaan sivun WordPressin varaan, kun en siihen koskaan ole koskenut. Pitänee treenata tätä hommaa vielä lisää. Käytännössä tein vaan omista kotisivuistani uuden näköiset ja tosiaan julkaisualustan varaan täysin staattisen systeemin sijaan.
Huomenna palautuu kolmas projekti ja maanantaina neljäs. Maanantain työ mulla on ollut valmiina jo kolmisen viikkoa, joten käytännössä stressaaminen koulun kanssa loppuu siis huomenna. Sikälikin ajankohta on hyvä, sillä huomenna on taas tarjolla dj-keikkaa. Illalla pääsee siis maiskuttelemaan hyvän musiikin tahdissa ja kenties nauttimaan pari rentouttavaa mallasjuomaa.
Ensi viikko mennee suurimmalla osalla vaihtareista kokeiden parissa, jonka jälkeen ainakin puolet porukasta häipyy kotimaihinsa. Meillä on onneksi Miian kanssa vielä pari viikkoa täällä. Joulun välipäivinä ajateltiin mennä pariksi päiväksi Seattleen ja sitten alkaakin olla aika painua Jaapponiin. Kaiketi tässä pitäisi vielä viikonloppuna pitää jotain pikkujoulujakin. Ensi viikko menee Chloén synttäreiden ja Jasmiinan ja Monican läksäreiden parissa.
Mitään kovin ihmeellistä tänne ei siis juuri nyt Whistlerin reissun ohella kuulu. Kun koulu alkaa nyt tosiaan olla loppusuoralla, voin sanoa aiheesta pari sanaa. Ensinnäkin täällä todella huomaa, että opiskelijoilla on paljon pelissä. Kovaa stressiä tuntuu pääosin kaikilla pukkaavan ja täällä myös vaaditaan aika paljon. Syksyn alussa fiilistelin lyhyitä koulupäiviä, mutta jossain lukukauden puolivälin tienoilla aloin herätä siihen tosiasiaan, että koulun ulkopuolella tulee tehtyä todella paljon hommia. Onneksi tiputin heti alkuun yhden kurssin, jonka olin valinnut vain oman mielenkiinnon vuoksi.
Sinänsä vähän korpeaa se, että nämä neljä kurssia ovat teettäneet niin paljon hommaa, että mitenkään stressitön ja kiireetön syksy ei todellakaan ole ollut. Onneksi kuitenkin olen oppinut paljon – eikä vähiten siksi, että olen tehnyt graafista suunnittelua puhtaan insinöörihöpinän sijaan.
Kanada ei kuitenkaan ole mikään reissaajan unelmamaa. Vaikka koululta ehtisikin reissaamaan, se on tehty niin kalliiksi, että aika vähiin ovat reissut jääneet. Mm. Kaliforniassa olisi ollut mielenkiintoista käydä, mutta maksaa aivan liikaa ja vie liikaa aikaa. Edestakaiset lennot Torontoon 500 € kieppeillä jne.. No, onhan tämä maantieteellisesti aivan valtava alue.
Kasvattava kokemus tämä on joka tapauksessa ollut. Vaikka puhutaankin länsimaisesta yhteiskunnasta (eli pääpiirtein samanlainen kuin Suomi), on täällä elämä hieman erilaista ja ajan kanssa alkaa huomaamaan, miten erilaisia asioita painotetaan eri tavalla ja miten mediassa käsiteltävät asiat esitetään eri tavalla. Ne kaikki pienet asiat, joita ei oikein osaa edes selittää, muodostavat kokonaisuuden, joka tekee kustakin maasta omanlaisensa.
Tähän ajatukseen on hyvä lopettaa. Pitäkää itsenne miehinä ja naisina, tyttöinä ja poikina!
Posts
0 comments:
Post a Comment