Tuesday, December 29, 2009

Moikat slaikkari otsassa

Jep jep.

Se oli sitten vika ilta Vancouverissa. Koko päivä kului pakkailun ja viimeisten asioiden hoitamisissa, ja illalla nähtiin vielä jäljellä oleva vaihtariporukka ruoan ja juoman merkeissä. Tällä kertaa tuli ihan kunnolla tippa linssiin kun piti sanoa moikka KAIKILLE. Karua puuhaa.

Noniin, tästä on nyt kuitenkin selvitty ja istun täällä vikojen pakkailuiden seassa (odotellaan vikojen vaatteiden kuivumista). Kun tultiin kotiin, vuokraemäntä (jonka persoonaan muuten on vähän päässyt menemään hermot tässä syksyn aikana) ilmoitti kuulleensa juuri uutisista, että taannoisen jauhepommilentokoneposautusyrityksen takia lentokoneisiin ei saa enää ottaa juuri mitään käsimatkatavaraa.

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Tämä siis lisäykseksi siihen, että lennoilla ei enää saa käydä vessassa tuntia ennen/jälkeen nousun/laskeutumisen. Pistäkää nyt saman tien lentomatkustajat kahleisiin silmät sidottuina ja letku housuihin siltä varalta, että tulee vessahätä. Alkaa ihan tosissaan mennä homma överiksi.

No, mullahan on tuolla käsimatkatavaroissa lähinnä pelkästään elektroniikkaa, kuten kovalevyä, kaapeleita, tietokone, serato jne.. Tosta tulee aivan varmasti huomenna ongelmia, ja ruumaan kamoja ei oikein voi laittaa, kun ei pitäisi säilyttää pakkasessa eikä oikein voisi heitellä ympäriinsä.

Nyt ihan oikeesti joku roti tähän touhuun.

Muita uutisia:

Autolla Kanadasta Yhdysvaltoihin ajettaessa täytyy jonottaa rajalla vähintään tunti, koska kaikkia tulijoita pidetään ensisijaisesti terroristeina. Rajan jälkeen ainakin Seattle oli nasta mesta. Jenkkilästä Kanadaan tultaessa jonotus oli n. 10 minuuttia, ja rajalla oltiin lähinnä huolissaan siitä, ettei olla ostettu paljon tavaraa Jenkkilästä, jota yritettäisiin tuoda tulleitta maahan. Valehtelu onnistui onneksi, sillä 50 dollarin rajoituksessa (alle 48h vierailut) on aika vaikea pysyä.

Huomenna aamulla siis toivottavasti selvitään lentokoneeseen asti, ja n. 20 tunnin jälkeen meidän pitäisikin sitten olla Tokiossa. Lisää kuulumisia myöhemmin.

0 comments:

Post a Comment