Aina ei mene suunnitelmien mukaan

Jep. Täällä olikin sitten joka pytinki suljettu uudenvuoden aattona. Näin ollen pyörimme junassa lähes koko päivän. Ilta oli kuitenkin harasoo. Siihen kuului sekä jokseenkin megalomaaninen juhla temppelillä Roppongin välittömässä läheisyydessä että yöelämää Roppongissa.

Kun pääsimme viimein takaisin Asakusaan Miian kanssa, huomasimme auringon jo nousseen. Nyt nukkumaan!

Tokiossa!

Ihan pikainen kommentti tähän aamuun ennen kuin häivytään ulos hostellista varsin hyvän aamupalan jälkeen.

Eli tosiaan eilen iltapäivästä saavuttiin Tokioon, Naritan lentokentälle ja päästiin maahan varsin kivuttomasti. Tätä ennen ehdittiin hikoilla Vancouverin kentällä, kun olisi pitänyt mennä koneeseen, mutta turvatiimi pysäytti. Tenttasivat meiltä, mitä meillä on laukuissa ja miksi niitä on niin monta. Heidän mielestään meillä opiskelijoilla ei pitäisi olla varaa matkustaa Japaniin kahdeksi viikoksi. Eli mitä ilmeisimmin epäilivät, että ollaan salakuljettamassa kamaa.

Kieltämättä nyt jälkikäteen ajatellen tähän tilanteeseen taisivat johdattaa seuraavat seikat:

1) Aasialainen (Alan) mieshenkilö saattaa meidät kentälle.

2) Tulee ongelmia liian painavan laukun kanssa.

3) Ei printattuja lentolippuja paluulennolle (no ei tietenkään, ne kun ovat elektronisialippuja).

4) Käymme kentällä syömässä eri aikoihin, joten toinen datailee yksin

5) Käyn ennen lentoa vessassa jättäen Miian taas yksin (ties mitä sielläkin olisin voinut turvatiimin mielestä tehdä)

Mutta eipä siinä. Koneeseen päästiin ja n. 10h koneessa istumisen jälkeen olimme perillä (no, siihen tietysti vielä n. 1,5h matka hostellille).

Nyt kuitenkin nykyhetkeen. Menimme illalla jo yhdeksän jälkeen nukkumaan. Tätä ennen teimme pienen kierroksen Asakusassa (missä siis hostellikin sijaitsee) ja kävimme syömässä sushia – joka muuten oli taivaallista verrattuna mihinkään Vancouverissa syömäämme! ;D

Herätyskello laitettiin soimaan kymmeneksi, mutta aloimme molemmat vähitellen heräilemään jo seitsemän jälkeen. Tässä on nyt siis pari tuntia otettu iisisti ja äsken käytiin korkkaamassa hostellin todella asiallinen keittiö aamupalan merkeissä.

Nyt on maha täynnä ja on aika julkistaa päivän karkea ohjelma.

1) Koskapa ulkona on pilvetön taivas ja muutenkin täydellinen keli (n. +10°C ja aurinko paistaa), kipaisemme Shinjukuun, missä otamme hissin Tokyo Government Metropolitan Buildingin näköalatasanteelle. Sieltä riittää näkymää.

2) Suunta kohti Keisarin palatsia, mutta puutarhaan ei kuitenkaan ole tarkoitus nyt talvella mennä, vaan menemme tarkastamaan paikallisen modernin taiteen museon.

3) Jos on aikaa, junalla Shibuyaan tarkastamaan meno.

4) Treffataan Allu ja juhlistetaan uuttavuotta (tämän osion tarkempi ohjelma on edelleen hämärän peitossa).

Tällaista siis. Elämä hymyilee!

Panda ei tykkää, jos jää sormet ja korva junan oven väliin. AUTS!

Moikat slaikkari otsassa

Jep jep.

Se oli sitten vika ilta Vancouverissa. Koko päivä kului pakkailun ja viimeisten asioiden hoitamisissa, ja illalla nähtiin vielä jäljellä oleva vaihtariporukka ruoan ja juoman merkeissä. Tällä kertaa tuli ihan kunnolla tippa linssiin kun piti sanoa moikka KAIKILLE. Karua puuhaa.

Noniin, tästä on nyt kuitenkin selvitty ja istun täällä vikojen pakkailuiden seassa (odotellaan vikojen vaatteiden kuivumista). Kun tultiin kotiin, vuokraemäntä (jonka persoonaan muuten on vähän päässyt menemään hermot tässä syksyn aikana) ilmoitti kuulleensa juuri uutisista, että taannoisen jauhepommilentokoneposautusyrityksen takia lentokoneisiin ei saa enää ottaa juuri mitään käsimatkatavaraa.

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Tämä siis lisäykseksi siihen, että lennoilla ei enää saa käydä vessassa tuntia ennen/jälkeen nousun/laskeutumisen. Pistäkää nyt saman tien lentomatkustajat kahleisiin silmät sidottuina ja letku housuihin siltä varalta, että tulee vessahätä. Alkaa ihan tosissaan mennä homma överiksi.

No, mullahan on tuolla käsimatkatavaroissa lähinnä pelkästään elektroniikkaa, kuten kovalevyä, kaapeleita, tietokone, serato jne.. Tosta tulee aivan varmasti huomenna ongelmia, ja ruumaan kamoja ei oikein voi laittaa, kun ei pitäisi säilyttää pakkasessa eikä oikein voisi heitellä ympäriinsä.

Nyt ihan oikeesti joku roti tähän touhuun.

Muita uutisia:

Autolla Kanadasta Yhdysvaltoihin ajettaessa täytyy jonottaa rajalla vähintään tunti, koska kaikkia tulijoita pidetään ensisijaisesti terroristeina. Rajan jälkeen ainakin Seattle oli nasta mesta. Jenkkilästä Kanadaan tultaessa jonotus oli n. 10 minuuttia, ja rajalla oltiin lähinnä huolissaan siitä, ettei olla ostettu paljon tavaraa Jenkkilästä, jota yritettäisiin tuoda tulleitta maahan. Valehtelu onnistui onneksi, sillä 50 dollarin rajoituksessa (alle 48h vierailut) on aika vaikea pysyä.

Huomenna aamulla siis toivottavasti selvitään lentokoneeseen asti, ja n. 20 tunnin jälkeen meidän pitäisikin sitten olla Tokiossa. Lisää kuulumisia myöhemmin.

Hyvää Joulua!

Tänään Lauri syö kinkkua. Syökää tekin hyvin.

Tippa linssissä

Tänään lähti käyntiin viimeinen viikko Vancouverissa. Keskiviikkoon mennessä suurin osa meistä vaihtareista on poissa ja jäljelle jäävät vain neljä sakemannia, kolme finskiä ja mahdollisesti yksi chileläinen. Ja ehkä pitäisi laskea mukaan vielä myös Alan (representing Hong Kong), joka vääntää koko tutkintonsa täällä.

Viime viikonloppu menikin sikäli vähän tunnepitoisesti, sillä meillä oli kolme päivää peräkkäin vikoja bileitä. Omaa lähtöä kaupungista helpotti viikonloppuna kovasti sen karun tosiasian muistaminen, että Vancouverissa on puolimahdotonta päästä baariin edes parille kaljalle esim yhdeksän jälkeen. En tosiaan tiedä, onko täällä vain yksinkertaisesti aivan liian vähän juottoloita, vai mistä kiikastaa, mutta homma ei vaan pelaa. Muutenkin yöelämäkulttuuri on täällä juuri sitä, mitä Sedu Koskinen yrittää jatkuvasti ajaa Suomessa läpi (siinä ilmeisen hyvin onnistuen). Tässä valossa olen sitäkin iloisempi, että tulin tutustuneeksi aika syvällisestikin paikalliseen rumpubassoskeneen.

Tosiaan pitänee kertoa viime tiistaisesta "Goodbye Internationals" -kemuista, jotka koulu siis järkkäsi. Hommaan kuului ruokien syömistä (jokainen toi jotain, me vietiin pannukakkua, joka oli menestys) ja luistelua. Tai no, ainakin melkein luistelua. Homma hoidettiin tosiaan tuossa aivan kaupungin keskustassa samantapaisessa kompleksissa kuin Rautatientorin jäärata. Erona oli vain se, että rinki oli todella pieni ja ihmisiä oli n. 3-4 kertaa niin paljon kuin Rautatientorilla. Olin itse jäällä varmaan vajaat viisi minuuttia tylsillä hokkareilla (siis oikeasti niin tylsät, ettei terällä voinut potkia vauhtia), jonka jälkeen totesin, että on hauskempaa ottaa kuvia muista ja poistuin jäältä. Olipahan kokemus sekin.

Luisteluun liittyen vielä sananen viime perjantain bileistä, jotka olivat Chloén synttärit/läksärit. Bileissä oli pukuteemana "punaista, valkoista ja sporttista". Pukuasiassa auttoi kovasti Aliisan tunteminen. Aliisa on nimittäin puvustaja ja näin ollen taitava käsistään. Sainkin idean vaihtaa alaa taitoluistelusta pikaluisteluun. Idean ja käsityön tulokset näkyvät postin lopussa.

Tämä viikko on joka tapauksessa myös melko aikataulutettu. Vielä pitäisi käydä syömässä porukalla jne, eli käydä sanomassa lähteville vielä kerran tai pari moikka. Sitten onkin torstaina vuorossa joulu, jota juhlitaan jäljelle jääneillä vaihtareilla. Perjantaina me muutetaan Miian kanssa takaisin Richmondiin, pois täältä keskustasta. Lauantai-aamuna Stephanie kaappaa meidät, Aliisan ja yhden lisähenkilön (ei vielä toistaiseksi selvillä) autoon ja sitten nokka kohti Seattlea. Seattlessa kierrellään sitten sunnuntai-iltaan asti, jolloin hypätään takaisin das autoon ja karautetaan takaisin Kanadan puolelle.

Maanantai päätettiin pyhittää Miian kanssa pakkailulle ja tiistai-aamuna suunnataan sitten lentokentälle, josta matka jatkuu Japaniin.

Notta tämmöttistä täällä. Mikäli en palaa kirjoituspuuhiin ennen torstaita, toivotan kaikille lukijoilleni loistavaa Joulua!

Martinin kukkoliuku.

Michael ja Steffi odottamassa lähtölaukaisua.

Porukkaa.

Aliisa.

Mestari työssään.

Niin on virtaviivainen, ettei viima ota kiinni ollenkaan!

Ja kanadanlippu hihaan, sil vous plait.

Suuri Design -artikkeli

Hyvät lukijat. On tullut aika kertoa Pohjois-Amerikkalaisesta suunnittelusta. Ennen tätä laajaa artikkelia kerron kuitenkin tärkeimmät asiat alta pois.

1) Koulu on nyt sitten virallisesti hoidettu täällä loppuun! Hieman haikein mielin toki jätin porukan, jonka kanssa olen koko syksyn koulua käynyt, mutta toisaalta eipä luokassa juuri ollut kiinnostusta tutustua koulun ulkopuolella, joten ei tässä ihan sydänsuruista sentään puhuta.

2) Täällä satoi eilen viimein ensilumi, joka tietenkin suli heti pois. Tänään taivaalta on satanut kevyesti räntää ja yöllä pitäisi olla lumimyräkkä, jonka jäljiltä pitäisi maassa olla huomenna 20–40cm lunta. Miian luokalla joku oli jo arvellut, kykeneekö huomenna saapumaan koululle, jos maassa on jopa 20cm lunta. Kyseinen henkilö asuu kampuksen lähellä. Huomenna on siis ihan pakko pitää kameraa mukana ja tallentaa mahdollinen (ehkä jopa todennäköinen) kaaos.

Ja sitten itse artikkeliin!

Esipuhe

Suomessa asuessani minulla on ollut mielikuva, jonka mukaan Amerikan Yhdysvalloissa valmistetut tuotteet ovat laadukkaita ja kestäviä. Kanadassa hetken asuttuani huomasin, että täällä suurin osa etenkin kalusteista ja muista taloista löytyvistä tuotteista on tehty UuÄsAassa. Eikä kulunut kauaakaan, kun huomasin jenkkiläisen tavaran olevan suurin piirtein samalla viivalla kiinalaisen halpiksen kanssa.

Tämä artikkeli keskittyy asuntojen arkkitehtuuriin esimerkkien kautta. Havainnollistavat kuvat löytyvät tuttuun tapaan artikkelin lopusta.

Luku 1: Honey, I'm Home!

Ennen tämän lauseen lausumista on todennäköisesti kiroiltu tai ainakin mietitty kirosanoja. En ole koko reissun aikana törmännyt Abloy-lukkoon, tai edes ura-avaimeen. Meidänkin asuntomme ulko-ovi on varustettu tavallisella munalukon avaimella. Kaiken lisäksi tätä avainta on harvinaisen hankala saada menemään pohjaan asti lukkoon. Kun tässä ensimmäisessä vaiheessa vihdoin onnistuu, on vielä haasteena saada avain kääntymään. En ole 2,5 kuukauden aikana keksinyt tähän minkäänlaista tekniikkaa, vaan kyse on lähinnä onnesta. Kun avaimen sitten lopulta saa kääntymään, aukeaa ovi kääntämällä kahvaa, joka on mitoitettu kolme kertaa kevyempään oveen. Kahva kirjaimellisesti heiluu liitoksissaan. Ovisilmänkin voi ruuvata ovesta irti ilman työkaluja, myös käytävän puolelta! Kun ovesta on kuitenkin lopulta päässyt sisään, ovat asiat hyvin.

Luku 2: Kylmä on!

Kanadassa -40°C talvipakkaset ovat normaali ilmiö. Vancouver on tästä poikkeus, sillä täällä lämpötila tuntuu harvoin laskevan alle -10 Celsiusasteen. Pakkasista huolimatta täällä ei edelleenkään ymmärretä, mitä asuntojen tiivistäminen tarkoittaa. En ole törmännyt vielä yhteenkään rakennukseen, jossa ei käytettäisi yksilasisia ikkunoita. Olen myös oman käden kautta joutunut toteamaan liukuen avautuvien ikkunoiden heikon eristyskyvyn. Täällä asunnot vuotavat lämmöt harakoille pattereiden huutaessa leipää.

Eikä oma asuntomme ole edes paha esimerkki. Kävimme viikonloppuna todistamassa 70-luvulla rakennetun rakennuksen pakkasensietokykyä; kämpässä olisi paleltunut kuoliaaksi ilman hupparia. Lattia oli kylmä kuin skientologin sielu ja ikkunat olivat kauniissa huurussa.

Olen puhunut aiheesta myös paikallisten kanssa, ja saanut täysin vastaavia kommentteja. Tässä voisi olla korjattavaa.

Luku 3: Kova jano

Niinsanotussa modernissa kodissa veden juomisen ei uskoisi olevan vaikea tehtävä. Talomme arkkitehdit ovat kuitenkin viisaudessaan tehneet muutamia hyviä ratkaisuja tämänkin varalle. Veden juomiseen tarvitaan useimmiten lasi, ja juomalaseja säilytetään kaapissa. Entä jos kaappi on asetettu niin, että sen käyttäminen on hankalaa?

Asuntomme on jaettu järkevästi kahtia pitkällä tiskillä, jonka ääressä onnistuu niin ruoanlaitto kuin ruokailukin. Asunnon ainoa kunnon kokoinen kaappi on asennettu seinään tämän tason päätyyn niin, että sen kaksi ovea aukeavat sivuille – eli juuri sinne, mistä kaappiin pitäisi päästä käsiksi. Tämän kaapin käyttö vaatiikin suurta huolellisuutta ja mieluusti myös pitkiä raajoja.

Kun juomalasin on vihdoin saanut (ehjänä) käteensä, on aika asettaa se vesihanan alle ja kääntää kahvasta. Tämäkin on yllättäen oma taiteenlajinsa. Vesihanan säätö on nimittäin niin herkkä, että vedenpainetta on lähes mahdotonta pitää pienenä. Lisäksi kun hana osoittaa suoraan alaspäin ja vielä kohtuullisen korkealta, roiskuu vesi pois joko lasista, tai räiskyy ympäri tiskipöytää lavuaarin pohjalta. Mainittakoon nyt tämän vesihanan eduksi kuitenkin sekoittava hana (joka ei täällä ole mitenkään itsestäänselvyys) sekä letkun päähän laitettu suutin, joka helpottaa altaan pesua.

Kun vettä on kuitenkin onnistunut lasiin saamaan, sen juominen itsessään onnistuu aivan normaaliin tapaan.

Mikäli hanaa käyttäessä onnistuu roiskuttamaan vettä ympäri pöytää, on se syytä pyyhkiä pois. Tähän tehtävään kanadalaiset käyttävät yleensä joko vohvelikankaasta tai froteesta valmistettua pyyhettä. Nämä pyyhkeet ovat pääsääntöisesti imukyvyltään erittäin heikkoja, eivätkä ne kastuttuaan juuri kuivu, sillä niitä kuuluu säilyttää mytyssä pienessä korissa tiskialtaan lähettyviltä.

Me olemme pyrkineet korvaamaan nämä iljettävät bakteeripesät normaaleilla tiskiräteillä, siinä kovin hyvin onnistumatta. Ainoat oikeasti imukykyiset rätit ovat tähän mennessä löytyneet kiinalaisesta dollaripuodista, ja heidänkin rättinsä ovat huonoja, sillä niistä irtoaa todella paljon väriainetta, joka ei kovin helposti lähde pois. Jopa pari viikkoa sitten löytämäni Viledan valmistama rätti on aivan persiistä. Rättiä mainostettiin sanoilla imukykyinen ja bakteerintappaja, joten ajattelin kyseessä olevan hyvälaatuinen Viledan rätti. Toisin kuitenkin kävi, Kanadalaiset eivät selvästi vieläkään ole valmiita oikeille räteille, vaan hyvänkin rätin kuuluu olla pahvia muistuttavaa materiaalia, jonka tehtävänä ei selvästi ole imeä nestettä itseensä, vaan lähinnä liikuttaa sitä paikasta toiseen.

Luku 4: Nälkä

Nälän tullen ihminen hakeutuu usein jääkaapille tiirailemaan, mitä kaapista löytyy. Jenkkityyliin jääkaapin tulee täällä olla jättimäinen. Asuntomme jääkaappi onkin tyyppiä jääkaappi-pakastin. Kaapissa on eräs erityisominaisuus, jota olen oppinut rakastamaan kuin perulaista panhuiluorkesteria Järvenpään Blues-kadulla. Tämä ominaisuus on nimittäin ilmateitse yhdistyvät jääkaappi- ja pakastintila. Tämä ei muuten vaikuta kaapin toimintaan mitenkään, kuin että pakastimesta tiivistyy jatkuvalla syötöllä vettä jääkaapin puolelle, joka sitten tippuu tästä kohtuu suuresta putkenpäästä jääkaappiin. Kyseessä lienee jonkinlainen vika, mutta ilmeisesti asia ei ole vakava, sillä vuokranantajamme ei reagoinut uutiseen mitenkään kertoessani asiasta. Jääkaapin ylähyllyä onkin koko täällä olomme ajan koristanut kaksi kannua, joita n. kerran viikossa tyhjennämme vedestä lavuaariin.

Asunnostamme löytyy myös kunnollinen liesi isoine uuneineen. Kyseessä onkin oikea modernin muotoilun taidonnäyte. Liesi koostuu yhdestä isosta lasista – tällaisia löytyy usein myös Suomesta. Tämä tekee etenkin lieden puhdistamisesta nopeaa. Suunnittelija ei kuitenkaan koskaan ottanut huomioon lieden käyttömukavuutta miettiessään paikkoja lämmönsäätönamiskoille. Niinpä tämän Whirlpool -merkkisen lieden säätökiekot löytyvät lasilevyn vasemmalta sivulta, jossa ne keräävät päälleen puolet pannuilta tirskuvista rasvoista ja muista käryistä. Lisäksi levyjä kuvaavat symbolit (joiden avulla käyttäjä tietää, mitä levyä on säätämässä) ovat mustat, kuten itse levykin. Näin ollen vielä 10 viikon käytönkin jälkeen joudun laittamaan liesituulettimen valon päälle ja tunkemaan naamani lieden yläpuolelle nähdäkseni, mitä levyä olen laittamassa päälle tai pois päältä.

Kuulinpa lisäksi tuon lasilevyn haljenneen aikoinaan, kun siihen oli jäänyt kattilankansi, jonka sisään muodostui alipaine – kantta nostettaessa lasi halkesi. Niinpä niin, en ole myöskään törmännyt kattilankansiin, joissa olisi pieni painetta tasaava reikä.

Luku 5: Turha huone

Asunnostamme löytyy ns. "solarium", joka ei suinkaan tarkoita ikirusketuksen takaavaa lamppupetiä, vaan pientä huonetta, jonka ulkoseinä on kokonaan lasia. Huoneen koko on arviolta 1,5m x 3m. Sinne mahtuisi siis esimerkiksi pari tuolia, sohva tai jopa yhden ihmisen sänky. Tämä unelma on kuitenkin tuhottu paikallisella standardilla.

Esittelyssä: SISÄÄNPÄIN AUKEAVAT OVET!

Kyllä vain! Huoneeseen pääsee kahdesta eri ovesta, jotka ovat normaaleja 80cm leveitä lasiovia. Molemmat näistä ovista aukeavat huoneeseen viemällä huoneen käytettävästä pinta-alasta karkeasti ottaen noin puolet. Tämä kyseinen huone onkin toiminut meillä lähinnä kaatopaikkana.

Luku 6: Kova kakka!

Meistä jokainen herää ajoittain siihen todellisuuteen, ettei elimistömme kykene muuttamaan kaikkea sinne laitettua ruokaa energiaksi tai edes nesteeksi. Tämän hetken koittaessa päädymme ennemmin tai myöhemmin vessaksi kutsuttavaan huoneeseen. Ja voi veljet, tästä huoneesta minulla riittääkin kerrottavaa!

Ensimmäinen huomioitava asia tätä pyhää toimitusta tehtäessä on skandinavialaisesta standardista poikkeava WC-pönttö. Tämä Amerikan posliiniunelma eroaa skandipöntöstä kahdella merkittävällä tavalla. Ensinnäkin istuin on useimmissa tapauksissa mitoitettu lapsille ja toiseksi pöntössä on paljon vettä.

Pyhän paskapaussin aikana toimihenkilön persposket saavat makean aamukasteen, jota saattelee herkkä kasteveden loiske. Kun on on tullut aika putsata jäljet, on edessä seuraava yllätys. Kanadassa ei nimittäin osata valmistaa vessapaperia. Täällä vessapaperia voidaan mainostaa loistavana, jos siitä ei irtoa käytön aikana palasia. Lisäksi kolmikerrospaperista ei täällä tohdi edes unelmoida. Nämä faktat huomioon ottaen kuvittelisi, että paperi olisi edes halpaa, mutta metsään menee niin että rytisee. Kuuden rullan paketti vessapaperia maksaa täällä pääsääntöisesti 4-8 euroa.

Luku 7: Kylpyhuoneen muut funktiot

Asunnon ainoalle saniteettitilalle on toki muutakin käyttöä kuin jätösten huuhtominen viemäriverkostoon. Yksi näistä on käsien pesu. Aina välillä tulee hetki, jolloin kädet pitää pestä kunnolla saippualla. Tällöin kylpyhuone on hyvinkin tarpeellinen ja itse käsien pesu onnistuukin mukavasti (kunhan muistaa varoa herkkää hanaa). Toimituksen ikävämpi osa kuitenkin seuraa, kun haluaa kuivata kädet. Kylpyhuoneen ovi nimittäin aukeaa sisäänpäin, peittäen myös käsipyyhkeen taakseen. Näin ollen ovi pitäisi sulkea joka kerta, kun tässä pienessä huoneessa tekee yhtään mitään.

Lisäksi koko kylpyhuoneen ainoa pyyhkeenripustin on kiinni ovessa. Näin ollen kahden suihkupyyhkeen kuivattaminen tässä huoneessa on hidasta puuhaa, eikä suihkussa käytyään pyyhkeeseen yletä poistumatta kylpyammeesta. Itse olisin suosinut täysin tyhjäksi käytettyä seinätilaa pyyhkeiden säilytysvaihtoehtona.

Suihkussa käynti onkin taas uusi asia. Hienossa kylpyhuoneessa ei sovi olla näkyvää suihkuletkua. Suihkun suutin onkin asennettu kiinteästi seinään, eikä sille voi tehdä muuta kuin vaihtaa sen kulmaa n. 5° variaatiolla. Suihku soveltuukin lähinnä hiusten ja kasvojen pesuun. Kaikki kainalosta alaspäin suoritettava puhdistus on työlästä puuhaa, johon kannattaa varata aikaa.

Huoneessa ei myöskään ole käsisuihkua, joten kylpyammeeseen rakennetun suihkutilan puhdistus on lähes mahdotonta (ellei sitten tykkää jättää pesuaineita pinnoille). Sama ongelma pätee koko kylpyhuonetilaa. Täällä ei harrasteta lattiakaivoja, joten tilan puhdistamiseen voi juuri käyttää vettä. Lattiakaivon puuttumisen voisi katso kulkevan käsi kädessä käsisuihkun puuttumisen kanssa.

Kylpyhuoneesta löytyy allaskaapin lisäksi kaappi lääkkeille, hammastahnoille ja mille tahansa, mitä nyt yleensä kylpyhuoneessa säilytetään. Tämän kyseisen kaapin hyllyt ovat syvyydeltään n. 5cm luokkaa ja kaappi on asetettu sopivasti pöntön yläpuolelle. Onko teistä kukaan koskaan poiminut hammastahnaansa vessanpöntöstä?

Luku 8: Väsy

Tiettyyn pisteeseen asti väsyttyään ihminen tarvitsee unta. Länsimaisessa kodissa tätä aktiviteettia harrastetaan usein sängyssä makaamalla. Vancouverissa myös sängyt ovat – yllätys yllätys – Yhdysvalloista tuotuja tuotteita. Perinteinen sänky koostuu täällä kolmesta osasta. Ensimmäinen osa on kehikko, joka on usein pyörien varassa. Tämän kehikon päälle lasketaan paksu ja raskas runkopatja, jonka päälle lasketaan vielä painava ja muhkea joustinpatja. Tuloksena on n. 50cm korkea kyhäelmä, josta n. 10cm on ilmaa sängyn ja lattian välissä.

Ehkäpä jo arvaattekin, että tällainen sänky on hyvin pehmeä ja ensivaikutelmaltaan varsin houkutteleva. Hieman kovempiin nukkuma-alustoihin tottunut ihminen (kuten allekirjoittanut) kärsii kuitenkin hyvin nopeasti kipeytyvästä selästä. Tämä ei kuitenkaan ole varsinainen suunnitteluvirhe, joten painan tämän villaisella.

Mikä tästä sänkysysteemistä tekee ala-arvoisen, on nimenomaan rautakehikko, jonka varaan sänky rakennetaan. Tämä kehikko on nimittäin lyhyempi kuin itse patja. Näin ollen sängyn jalkopää roikkuu ilmassa. Asialla ei muuten olisi merkitystä, mutta jos sängyn jalkopäähän istuu, nousee sängyn toinen pää ilmaan, aiheuttaen usein melkoisen rysäyksen. Alakerran naapuri kiittää.

Luku 9: Mietteitä

Voi olla vaikea uskoa, mutta näinkin kauhistuttavien suunnitteluvirheiden keskellä voi elää varsin onnellisena. Olemme olleet sikäli etuoikeutettuja, että asunnon kokolattiamatto vaihtui laminaattilattiaksi ennen tänne muuttoamme. Olen edellisessä asunnossamme päässyt tutustumaan tämänkin hienouden erikoispiireisiin, kuten pysyvään huonekalujen sijoitteluun (mattoon painautuu ikuiset, syvät jäljet kaikista kalusteista).

Olen täällä asuessani oppinut ymmärtämään, että nimenomaan kotien arkkitehtuuri ja kalustus ovat hyvin syvälle yhteiskuntaan juurtuvia asioita, joiden muuttaminen voi kestää sukupolvia – tästä hyvänä esimerkkinä sekoittamattomat vesihanat. Monissa asioissa voidaan puhua tottumuksista ja odotuksista, mutta silti ei mielestäni koskaan pitäisi painaa villaisella sitä tosiasiaa, että jos jonkin asian voi tehdä järkevämmin, kannattaisi sitä ainakin harkita. Hynninen kuittaa.

Oven ja seinän väliin jäävät pyyhkeet.

Hieno design-hella.

Kaatopaikka sisäänpäin aukeavine ovineen.

Liian lyhyt sängyn kehikko.

Pönttö, kaappi ja rullallinen kaksikerroshiekkapaperia.

Oikeaan paikkaan asennettu astiakaappi.

Tiskialtaat, hana sekä Viledan P-Amerikan markkinoille suunnattu tuote.

Vesikannut jääkaapin perällä.

Suihku.

Jänölaurin mäenlasku

Noniin nyt on taas hetki aikaa syventyä miettimään menneitä. Viime viikonloppu meni siis Whistlerillä, joka on laskettelukylä parin tunnin ajomatkan päässä Vancouverista. Ilma oli mitä hienoin, taivas käytännössä pilvetön ja aurinkoa riitti. Tuuli tosin puhalsi vuorilla sen verran kovaa, että mitään rusketusta ei päässyt kehittymään.

Kokemuksena Suomen pojalle oli todella hieno päästä oikeasti kunnon vuorelle mäkeä laskemaan. Ilman suksiakin kokemus olisi ollut hieno, koska ikinä en tuollaisia vuoria ole nähnyt – etenkään talvella. Mukavaa on myös se, että laskea saa oikeasti kunnolla, kun mäen alapää ei tule vastaan viidessä minuutissa. Ainoana miinuksena mainittakoon paikalliset välinevuokraamot, joissa ei lähestulkoon tunnuttu tietävän, mitä tarkoittaa telemark-suksi. Eli vaihtoehtoina oli lumilauta tai normaalit sukset, joista itse valitsin sukset.

Meitä oli reissussa 26 opiskelijan porukka, joten odottelulta ja sähläämiseltä ei tietenkään säästytty, mutta oli tässä hauskojakin puolia. Lauantai-iltana mm. kokoonnuimme syömään "potluck" illallista, eli nyyttärityyliin kaikki tuovat jotain. Ruokalajeja oli kaiketi n. kymmentä erilaista, plus miian vaalea glögi, joka nousi arvoon arvaamattomaan ja toi neidille voiton ruokaskabassa (ja hienon olympialaispipon palkinnoksi). Ja MINÄ autoin, joten pari pistettä myös mulle!

Ei pidä jättää mainitsematta sitäkään tosiasiaa, että sakemannit pääsivät vihdoin kokemaan suomalaisten kalsarikännien hienouden. Jätkät on hehkuttaneet asiaa mitä ilmeisimmin viime keväästä lähtien, kun toinen suomalainen vaihtari oli asiasta kertonut. Haettiin siis kaappi täyteen kaljaa ja vaihdettiin ns. mukavampiin.

Mahtuipa reissuun vielä pelottava kokemus kotimatkalta. Ensiasetelma oli siis se, että olin nälkäinen jo siinä vaiheessa, kun lähdimme kotia kohti. Tiesin, että hieno koulubussimme pysähtyisi matkan varrella johonkin, mistä saisi ruokaa. En kuitenkaan arvannut, että pysähdyspaikkana olisi rysä, joka koostuu Walmartista ja McDonaldsista. Koko reissun olen vältellyt mäkkärin hampurilaisia, mutta tällä reissulla tuli lopulta seinä vastaan, kun piti valita joko Walmartin tai McDonaldsin välillä. McDonalds 1 – 0 StLaurent.

Muuten viime viikko menikin sitten lähinnä kouluhommia stressatessa. Eilen palautin ensimmäisen työni, joka oli reppumatkaajan opas Helsinkiin. Työ onnistui mielestäni sen verran hyvin, että taidan selvittää, olisiko oppaassa mainituilla kaupallisilla tahoilla mielenkiintoa sponsoroida esimerkiksi 500-1000kpl painosta. Tosin tuo pitäisi pyöräyttää jonkun toiminimen kautta. Pakko varmaan sellainen siis vähitellen myös hankkia. Työn jälkeä voi ihailla täällä.

Tänään palautui toinen neljästä lopputyöstä, joka oli nettisivu. Itse halusin opetella rakentamaan sivun WordPressin varaan, kun en siihen koskaan ole koskenut. Pitänee treenata tätä hommaa vielä lisää. Käytännössä tein vaan omista kotisivuistani uuden näköiset ja tosiaan julkaisualustan varaan täysin staattisen systeemin sijaan.

Huomenna palautuu kolmas projekti ja maanantaina neljäs. Maanantain työ mulla on ollut valmiina jo kolmisen viikkoa, joten käytännössä stressaaminen koulun kanssa loppuu siis huomenna. Sikälikin ajankohta on hyvä, sillä huomenna on taas tarjolla dj-keikkaa. Illalla pääsee siis maiskuttelemaan hyvän musiikin tahdissa ja kenties nauttimaan pari rentouttavaa mallasjuomaa.

Ensi viikko mennee suurimmalla osalla vaihtareista kokeiden parissa, jonka jälkeen ainakin puolet porukasta häipyy kotimaihinsa. Meillä on onneksi Miian kanssa vielä pari viikkoa täällä. Joulun välipäivinä ajateltiin mennä pariksi päiväksi Seattleen ja sitten alkaakin olla aika painua Jaapponiin. Kaiketi tässä pitäisi vielä viikonloppuna pitää jotain pikkujoulujakin. Ensi viikko menee Chloén synttäreiden ja Jasmiinan ja Monican läksäreiden parissa.

Mitään kovin ihmeellistä tänne ei siis juuri nyt Whistlerin reissun ohella kuulu. Kun koulu alkaa nyt tosiaan olla loppusuoralla, voin sanoa aiheesta pari sanaa. Ensinnäkin täällä todella huomaa, että opiskelijoilla on paljon pelissä. Kovaa stressiä tuntuu pääosin kaikilla pukkaavan ja täällä myös vaaditaan aika paljon. Syksyn alussa fiilistelin lyhyitä koulupäiviä, mutta jossain lukukauden puolivälin tienoilla aloin herätä siihen tosiasiaan, että koulun ulkopuolella tulee tehtyä todella paljon hommia. Onneksi tiputin heti alkuun yhden kurssin, jonka olin valinnut vain oman mielenkiinnon vuoksi.

Sinänsä vähän korpeaa se, että nämä neljä kurssia ovat teettäneet niin paljon hommaa, että mitenkään stressitön ja kiireetön syksy ei todellakaan ole ollut. Onneksi kuitenkin olen oppinut paljon – eikä vähiten siksi, että olen tehnyt graafista suunnittelua puhtaan insinöörihöpinän sijaan.

Kanada ei kuitenkaan ole mikään reissaajan unelmamaa. Vaikka koululta ehtisikin reissaamaan, se on tehty niin kalliiksi, että aika vähiin ovat reissut jääneet. Mm. Kaliforniassa olisi ollut mielenkiintoista käydä, mutta maksaa aivan liikaa ja vie liikaa aikaa. Edestakaiset lennot Torontoon 500 € kieppeillä jne.. No, onhan tämä maantieteellisesti aivan valtava alue.

Kasvattava kokemus tämä on joka tapauksessa ollut. Vaikka puhutaankin länsimaisesta yhteiskunnasta (eli pääpiirtein samanlainen kuin Suomi), on täällä elämä hieman erilaista ja ajan kanssa alkaa huomaamaan, miten erilaisia asioita painotetaan eri tavalla ja miten mediassa käsiteltävät asiat esitetään eri tavalla. Ne kaikki pienet asiat, joita ei oikein osaa edes selittää, muodostavat kokonaisuuden, joka tekee kustakin maasta omanlaisensa.

Tähän ajatukseen on hyvä lopettaa. Pitäkää itsenne miehinä ja naisina, tyttöinä ja poikina!

Jälleen kerran matka taittui tällaisella Simpsons-bussilla.

Edustajat vasemmalta Lauri (FIN), Michael (GER), Martin (GER), Miia (FIN), Sue (CHN).

Vaikka ylhäällä oltiinkin, lumitykit olivat käytössä. Ilmeisesti tuuli kuljettaa lunta tietyissä paikoissa rinnettä hyvinkin tehokkaasti pois.

Tällaista upeaa näkymää riitti koko päivän!

Huipulta näkyi kauas.

Ulkoilua.

Miia ja palkintopipo

Olympiakrääsää myytävänä.

Helvetin esikartano. Eipä ollut kummoinen paikka.

Mecha-Santa sanoi HOU HOU HOU.

Siinä se nyt sitten on. Kalsarikännit. Ei paljon naurattanut.