Jälkipuhe

Nyt on sitten viikon verran Suomen talvea takana. Täytyy ihan alkuun todeta, että on hienoa tulla tänne Etelä-Suomeen, kun täällä onkin ihan oikea talvi!

No niin, joka tapauksessa minun on pitänyt kirjoittaa vielä pää puhtaaksi tämän koko viikon ajanjakson ajan. Nyt lienee siihen sopiva hetki. Pahoittelen jo nyt etukäteen, jos kirjoitukseni ei seuraa selvää punaista lankaa – teksti tuotetaan seuraavan proosan aikana tajunnan virtana.

Loppureissu sujui siis kohtuullisen mukavasti. Itselleni oli hienoa nähdä Tokio kylmimpään paikalliseen vuodenaikaan. Meno tosiaan oli tunnelmaltaan hieman erilaista kuin kesällä – ja metrot suhteessa ulkoilmaan ylilämmitettyjä saunoja.

Melko suuren matkatavaramäärän takia päätimme säästää hieman hermojamme ja päädyimme viettämään koko kaksiviikkoisen Tokiossa. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä itsellänikin oli jäänyt tästä ihanasta kaupungista todella paljon näkemättä ja kokematta. Karaokea taidettiin laulaa kolme tai neljä kertaa, hyvää ruokaa syötiin joka päivä pari kertaa, näimme kauniin auringonlaskun Fuji-vuoren taakse, ja kylvimme pariin otteeseen kuumissa lähteissä. Lisäksi ehdimme tutustua myös paikalliseen yöelämään, joka ei ollut hullumpaa. Niin ja tapasimmepa myös Jounin ja Sannan, jotka olivat reppuretkellä Nipponissa.

Kotiin palattuamme olen monen monta kertaa miettinyt, mitä koko syksystä ja alkuvuodesta jäi käteen. Näihin asioihin kuuluvat ainakin itsevarmempi Lauri, selkeämpi mielikuva siitä, minkälaista työtä haluan tulevaisuudessa tehdä sekä parempi käsitys siitä, minkälainen on länsi-kanadalainen ihminen ja yhteiskunta. Kaiken tämän lisäksi sain monta uutta hyvää kaveria.

Katsellessani Facebookissa Vancouveriin jääneiden kavereidemme kuvia, tulee poikkeuksetta mieleen laulun "Putte Possun nimipäivä" kertosäe. Olisin todella halunnut olla mukana. Onneksi sain osuuteni syksyllä.

Ylipäänsä nelisen kuukautta poissa kotoa uudessa ympäristössä oli todella hyvä tauko muuten jokseenkin normaalista ja tasaisesta elämästä Suomessa. Yllättävänä ilmiönä olen huomannut suorastaan riemastuvani törmätessäni kadulla jopa puolituttuihin. Joka kerta tulee olo, että olen ollut ikuisuuden poissa, vaikka tosiasiassa kyse on vain muutamasta kuukaudesta!

Harkitsen vakavasti matkaamista takaisin Vancouveriin jonain kesänä kesätöihin. Tai voihan sinne mennä ihan oikeankin työn tiimoilta hetkeksi asustamaan. Nimenomaan Vancouverin kesä oli se, joka teki tähän mieheen lähtemättömän vaikutuksen. Harmillista oli, ettemme matkanneet vaihtoon nyt talvella, koska silloin olisi ollut todennäköisesti mahdollista jäädä maahan vielä kesäksi (kunhan olisi onnistunut hankkimaan työtä). Stanley Park, lämmin aurinko, English Bay, meri, sillat, ruoka, auringonlaskut (ja nousut), keskustan kämpän näköala.. Hyvien asioiden lista on pitkä.

Olen saanut katkeraa kritiikkiä blogini negatiivisesta sävystä. Pahoittelen sitä tässä vaiheessa syvästi ja totean puolustuksekseni, että olisitte muuten saaneet lukea päivästä päivään, minkälaista sushia olen syönyt (useimmiten se oli hyvää).

Olen tapani mukaan stressannut myös täällä Suomessa vaihtoon liittyvää jälkibyrokratiaa, jota inhoan yli kaiken. Nyt olen kuitenkin ilmeisesti saanut suurimman osan tästäkin hoidettua ja mitä ilmeisimmin vaihdossa suorittamani opintopisteet tulevat hyvään käyttöön. Tilanne on siis se, että meillä on mediatekniikassa valittavana kaksi ammattiopintomodulia (valitaan useasta vaihtoehdosta). Nämä ovat 15 op kurssikokonaisuuksia, joissa valitaan modulin sisältä tarvittava määrä kursseja. Itse olen valinnut AV-modulin, sekä Technology Business In Europe -modulin. Puhuttuani kurssiasioista tänään, selvisi, että voin todennäköisesti unohtaa tuon jälkimmäisen modulin ja se korvataan vaihto-ajan kursseillani. Kelpaa mulle, vaikkakin menetän opintopisteissä lähes 10 op verran.

Koulu siis edistyy hyvää tahtia. Alkaa itse asiassa huolestuttavasti näyttää siltä, että valmistun jo syksyllä 2011 enkä keväällä 2012. No, sen näkee sitten.

Ellen innostu kirjoittamaan lisää tarinoita kevään edetessä, tämä saattaa hyvinkin jäädä blogin viimeiseksi kirjoitukseksi vähään aikaan. Kiitän kaikkia lukijoita ja olen iloinen siitä, että voin nyt kertoa suurimmalle osalle teistä seikkailuistani (ja arkisemmistakin asioista) kasvotusten.

See ya'll!